keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Mitä mie tekisin kesällä?

Vain pari viikkoa, niin koululaisilla alkaa loma. Monelle se tarkoittaa mökkeilyä, reissaamista, lämpimien päivien odottamista sekä akkujen lataamista. Monelle lapselle se tarkoittaa yksinäisyyttä ja pitkää poissaoloa kavereiden luota perheen reissatessa sukulaisissa sekä kavereiden perheineen reissatessa.

Tornion kaupungissa voi hyvin harrastaa monipuolisesti kesän aina. Viime lauantaina 12.5-18  oli Victoriantorilla kunnon hulinat Tornioviikon huipennuksena. Torilla oli muutama harrastuksen esittelijä mukana jolloin lapset ja aikuiset pääsivät testaamaan eri lajeja. Kaikkien esittelypisteiden kohdalla kävi kunnon kuhina, kun arvio
Nami-kani nauttii. 
lta 1500 henkilöä kierteli Harraste- ja Perheidentorilla.  Harrastetorilla oli kaikkiaan kahdeksan eri esittelijää:

Tornion VPK
Alatornion NKY
Tornion Golf ry
Tornion 4H 
Tornion Rajalyönti ry
Jätkän Kiekko
Karvakaverit
Tornion Liikuntatoimi
Tornion seurakunnan kesätoiminta 

Kun käyt klikkailemassa nimen kohdalta, niin pääset tutustumaan tarkemmin yhdistyksen toimintaan.

Ja  eikä tässä vielä kaikki. Alueella järjestetään konsertteja, tapahtumia, kesäteatteria, käsityöleirejä ja urheilutapahtumia. Jos haluat laajentaa omaa kokemuspiiriäsi omatoimisesti pääsee vaikka melomaan merelle tai joelle. Voit aloittaa harrastuksena valokuvaamisen tai parvikeviljelemisen. Valokuvaamisen voi aloittaa vaikka omalla kännykällä ja sosiaalinen media voi olla kanava, mistä saa kuvilleen katsojia.

Kesä on uusien mahdollisuuksien aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti