keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Viimeiset puristukset ennen lomaa

Ulkona paistaa aurinko ja mieli laukkaisi jo lomatunnelmissa. Pari päivää pitäisi pinnistää. Sitten laitan sandaalit ja hyttysmyrkyt jalkaan. Otan rannekellon pois ranteesta ja poistan herätyksen kännykästä. Hyppään kajakkini kyytiin ja huiskin merelle. Huutelen sieltä suuremmat kuulumiset perheelleni.

Kiirettä on viimeisellä viikolla pitänyt tulevan syksyn ja talven suunnittelu. Suurimmat tapahtumat ovat syyskuussa. Silloin tulossa on kaksi isoa tapahtumaa. Ensimmäinen on seminaari Somen varjot- sosiaalisessa mediassa tapahtuva kiusaaminen ti 11.9 Seminaarin koululla ja Harrastemessut 15.9 Putaanhallilla.

Somen varjot - sosiaalisessa mediassa tapahtuva kiusaaminen seminaari on tiistaina 11.9.-18 klo 18:00 Seminaarin koululla. Tapahtuma on ilmainen ja tarkoitettu vanhemmille. Aihe on tärkeä ja samalla herkkä. Vanhemmat voivat tietää, että lasta kiusataan netissä, mutta eivät välttämättä osaa tukea lastaan. Seminaarissa on puhumassa Mannerheimin lastensuojelu liiton Johanna Turpeenniemi ja Tornion poliisista Hanna Kosola.

Toinen iso tapahtuma on la 15.9-18 klo 12-15:00 Putaanhallilla Harrastemessut. Mukaan on ilmoittautunut jo tähän päivään menessä 19 eri yhdistystä ja syksyyn mennessä varmasti paljon enemmän. Messuilla voit tutustua erilaisiin harrastemahdollisuuksiin ja ehkä löytää itsellesi uuden harrastuksen.

Mukavaa heinäkuuta kaikille. Palaan työn ääreen 26.7.18

Mira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti