perjantai 21. syyskuuta 2018

Mitä Kamraatti - hankkeelle kuuluu?

Mira Karhu, Hanna Kosola ja
Johanna Turpeenniemi
Viimeksi kun olen kirjoittanut, hankkeen kaikki toiminnat ovat olleet suunnittelun asteella. Ensimmäinen iso tapahtuma oli 12.9.-18 Seminaarin koululla Torniossa Sosiaalisen median varjot - somessa tapahtuva kiusaamisen seminaari. Seminaarissa Mannerheimin Lastensuojelu Liiton (myöhemmin MLL) Johanna Turpeenniemi ja Tornion Poliisista Hanna Kosola kertoivat, miten heidän työssään sosiaalisessa mediassa tapahtuvasta kiusaamisesta näkyy. Johanna Turpeenniemi MLL muistutti meitä vanhempia siitä, kuinka tärkeää meidän aikuisten on muistaa, että olemme itsekin opettelemassa Somen käyttäytymissääntöjä. Vasta kymmenen vuotta sitten  sosiaalinen media tuli rytinällä maailmaan, ja ottaa nyt vasta lapsen askeleita. Johanna listasi vanhempana/kasvattajana sosiaalisen median ohjauksen seuraavaan lauseeseen - “Emmehän me laita vasta kävelemään oppimaan lasta yksin liikenteen sekaan ja toivo että kaikki menee hyvin. Lapset ja nuoret tarvitsevat ohjausta ja tukea myös sosiaalisessa mediassa.” Hanna Kosola puolestaan muistutti, että netissä tapahtuva kiusaaminen toteuttaa usein rikoksen tuntomerkit esim. kunnialoukkaus. Hanna muistutti myös, kasvattajina ja vanhempina meillä on vastuu ja velvollisuus katsoa mitä ja missä lapsi tai nuori käy tietokoneellaan tai kännykällään.

Tanssikoulu Stagen tytöt esiintymässä. 
Hankkeen suurempi ponnistus oli Harrastemessut 15.9, jolloin paikalle tuli kaikkiaan 563 henkilöä. Mutta se mikä saa edelleen rintalastan alla liikahduksen tunteen, on se että melkein kaikki tulivat koko perheen voimalla tapahtumaan ja loppu kun häämötti, jouduimme kuuluttamaan, että nyt loppuisi nämä bileet. Iso kiitos kuuluu niille 20:lle järjestölle ja taholle, jotka olivat mukana tapahtumassa ja omalla toiminnallaan loivat hyvän tunnelman tapahtumaan. Kiitos, Tornion nuorisotoimi, Tornion Liikuntatoimi, CP-liitto, Alatornion NKY, Tornion kansalaisopisto, Mind Body Joga, Tanssikoulu Stage, Tornion Naisvoimistelijat, Tornion Perheiden Talo, Tornion 4H, Tornion IHC, TP-47, Tornion Lenttis-88, Tornion Rajalyönti, SBT Tornio, Tornio Seudunampujat, Kokkai kan, Kyokushinkai Tornio, Tornion Taekwon-do ja Tornion Kendoseura Tenshukenkai. Jos haluat katsella lisää kuvia tapahtumasta käy Facebookissa Tornion nuorisotoimen kuvia katsomassa. Työntekijän näkövinkkelistä hanke on päässyt hyvään alkuun ja tästä on todella hyvä jatkaa eteen päin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti